Jäsenten tiedotteet
|
ABB ja Tieto tutkimaan aurinkosähkön hyödyntämistä konesaliympäristössä SuomessaMaailman johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtiö ABB sekä Pohjois-Euroopan johtava tietotekniikka- ja tuotekehityspalveluyhtiö Tieto käynnistävät hankeselvityksen konesalin yhteyteen rakennettavasta aurinkosähkövoimalasta. Selvitys koskee Tiedon konesalia Espoossa.Kokemukset aurinkosähkön tuotannosta Suomen olosuhteissa ovat hyvät. Aurinkopaneelien vuosittainen tuotto on Etelä-Suomessa suurempi kuin esimerkiksi Pohjois-Saksassa ja Etelä-Englannissa. "Suomi on ilmoittanut tavoitteekseen nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus kulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. ABB:n ja Tiedon hankeselvitys on merkittävä päänavaus uusiutuvien energianmuotojen hyödyntämiselle Suomessa", myyntipäällikkö Timo Kontturi ABB:ltä sanoo. ABB on vastikään lanseerannut uuden hankeselvityspalvelun, jolla saadaan kattava selvitys aurinkosähkön hyödyntämisen mahdollisuuksista. Yhtiö kehittää aktiivisesti uusiutuvien energioiden ratkaisuja ja energiatehokkuutta edistäviä teknologioita konesaliympäristöön. ABB:n taajuusmuuttajatehtaan katolla Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsee teholtaan Pohjoismaiden suurin valtakunnan sähköverkkoon kytketty aurinkosähköjärjestelmä. |
|||
