JormaKoskiolaAIRAM logo rgb 120px

Airam Electric Oy Ab:n hallitus on nimittänyt Jorma Koskiolan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Jorma Koskiola on toiminut Airamilla ammattivalaistuksen myyntijohtajana vuodesta 2010. Sitä ennen hän on toiminut myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä mm. Nordic Aluminiumilla ja Siemensillä.

Koskiola aloittaa toimitusjohtajana 1.5.2018 nykyisen toimitusjohtajan Robert Paajasen lopettaessa työt Airamin palveluksessa.

Viime vuosina yhtiön valaisinmyynti on kasvanut voimakkasti, etenkin ammattivalaistuksen alalla. Valaisimet tuoteryhmänä on kasvanut Airamin suurimmaksi tuoteryhmäksi. Suomen ohella Airamin markkina-alueena ovat Ruotsi, Baltia ja muu Eurooppa. Koskiola jatkaa Paajasen viitoittamaa tietä yhtiön positiivisen kehityksen varmistamiseksi myös tulevina vuosina.

Airamin hallitus toivottaa onnea ja menestystä Jormalle ja kiittää Robert Paajasta yhtiön menestyksellisestä kehittämisestä viimeisen kahdeksan vuoden aikana.

 

AIRAM ELECTRIC OY AB on suomalainen perheyritys, joka on ollut valon asiantuntija jo vuodesta 1921. Tarjoamme sähköalan ammattilaisille ja kuluttajille kattavan valikoiman valaisimia, lamppuja, sähkötarvikkeita sekä koristevaloja ja vapaa-ajan tuotteita.

Tuotteemme on suunniteltu suomalaisiin olosuhteisiin, mikä on synnyttänyt uniikkeja tuote-etuja: valaisinten funktionaalinen muotoilu ja helppo asennettavuus sekä selkeät pakkaukset ja asennus/käyttöohjeet. Keskusvarasto, asiakaspalvelu ja näyttelytilat sijaitsevat logistisesti keskeisellä paikalla Keravalla.

airam.fi