Myynti lisääntyi viime vuonna 16 prosenttia. Tästäkin vuodesta odotetaan kohtuullista.

Vuodesta 2011 muodostui tekniselle kaupalle odotetun hyvä, vaikka alkuvuoden huimat kasvuluvut maltillistuivatkin syyskaudella. Tämä johtui pikemminkin vuoden 2010 loppupuolen paremmista vertailutiedoista kuin tilanteen merkittävästä heikkenemisestä. Kuukausitilaston perusteella myynti näyttäisi pysyneen syksyn aikana varsin vakaana kuukaudesta toiseen.

jt1 2012_myyntitaulukko2_mediumVuoden 2011 aikana myynti lisääntyi 16 prosenttia vuodesta 2010 eli 8,8 miljardiin euroon. Raaka-ainekauppa päätyi 14 prosenttia edellisvuotta korkeammalle tasolle. Loppuvuosi oli raaka-ainekaupassa kuitenkin selvästi alkuvuotta hitaamman kasvun aikaa.

Investointitavarakaupassa kasvu jatkui läpi vuoden, ja toimialan myynti kohosi 21 prosenttia edellisvuodesta. Rakennusalalla myynti kasvoi koko vuoden tasaisesti päätyen lopulta 16 prosentin kasvulukemaan. Tuotantotarvikkeiden myynti kohosi 17 prosenttia, ja kuluttaja- ja autonvaraosakaupassa päädyttiin kymmenen prosentin kasvuun.

Odotukset täksi vuodeksi kohtuulliset epävarmuudesta huolimatta

Vuoden 2011 alussa näkymät olivat valoisat ja odotukset suhdannebarometrin mukaan lähes kaikkien aikojen huippulukemissa. Euroopan velkakriisin myötä epävarmuus astui kuvioihin, ja odotukset heikkenivät teknisessä kaupassakin kesän jälkeen huomattavasti. Suhdannebarometri on kuitenkin koko syksyn ajan viitannut enemmänkin kasvun hidastumiseen kuin varsinaiseen myynnin laskuun; myynnin laskua odottavien yritysten osuus on jatkuvasti pysynyt suhteellisen pienenä.

Tämän vuoden tammikuun suhdannebarometrin mukaan seuraavan vuosineljänneksen myyntiodotukset pysyivät lähes joulukuun tasolla. Kasvua odottavien yritysten osuus pysyi 32 prosentissa, kun laskua odottavien osuus pieneni kymmeneen prosenttiin joulukuun 11 prosentista. Seuraavaa vuotta koskevat odotukset hajaantuivat aikaisempia kuukausia enemmän. Myynnin kasvua odottavien määrä kohosi selvästi, 44 prosenttiin joulukuun 35 prosentista, mutta samalla myös laskua odottavien yritysten määrä nousi 22 prosenttiin joulukuun 12 prosentista.

Henkilöstömäärään kohdistuneet odotukset kohenivat tammikuussa. Määrän kasvua odotti 20 prosenttia vastaajista joulukuun 19 prosentin sijaan. Laskua odottavien osuus puolestaan supistui 19 prosenttiin 26 prosentista. Toimitusaikojen odotettiin pääasiassa pysyvän ennallaan lähikuukausien aikana. Vain neljä prosenttia vastaajista uskoi toimitusaikojen pitenevän, toisaalta aikaisempaa harvempi vastaaja odotti aikojen lyhenevänkään lähitulevaisuudessa.

Tarjouspyyntöjen määrän kasvuun uskoi nyt 19 prosenttia vastaajista joulukuun seitsemän prosentin sijaan. Laskua odottavien määrä pysyi ennallaan 21 prosentissa. Tilaussaannin suhteen odotukset olivat nyt joulukuuta epäyhtenäisemmät. Tilaussaannin kasvuun seuraavan kolmen kuukauden aikana uskoi 22 prosenttia vastaajista ja seuraavan vuoden aikana 38 prosenttia, kun osuudet joulukuussa olivat 15 ja 31 prosenttia. Samalla kuitenkin myös tilaussaannin laskua odotettiin hieman aikaisempaa enemmän.

Tammikuun suhdannetiedusteluun vastasi 177 yritystä, joiden osuus yhdistyksen suorien yritysjäsenten liikevaihdosta oli 64 prosenttia.