Sähkösuunnittelijat NSS ry:n syysvuosikokouksessa 15.11. päätettiin tulevan vuoden toiminnan suuntaviivoista ja valittiin yhdistykselle puheenjohtaja sekä seuraavan toimintakauden hallitus.

Vuoden 2019 aikana yhdistykselle palkataan uusi toimitusjohtaja. Nykyinen toimitusjohtaja Risto Hiltunen työskentelee elokuun loppuun saakka.

Hallitus päivittää yhdistyksen strategian ja vision vastaamaan lähivuosien tavoitteita yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Jäsenistö pääsee vaikuttamaan strategiaan toteutettavan jäsenkyselyn kautta.

Hallitus jatkaa tänä vuonna aloitettua työryhmäpohjaista työskentelyä, jossa painopistealueita ovat jäsenten edunvalvonnan tehostaminen, ammatinkuvan kirkastaminen, uusien kehityshankkeiden ja toimintaympäristön muutosten kartoittaminen, viestinnän kehittäminen sekä aktiivisen koulutustoiminnan järjestäminen.

Toimitusjohtaja Juha Kiviniemi (Yhtyneet Insinöörit Oy) jatkaa Sähkösuunnittelijat NSS ry:n puheenjohtajana. Hallituksessa uutena jäsenenä aloittaa suunnittelupäällikkö Mika Lamminen (Rejlers Finland Oy). Hallituksessa jatkavat suunnittelujohtaja Jyri Renkola (Sweco Talotekniikka Oy), projektipäällikkö Aira Rossi (Sähkötekniikka Oy Kari Sirén), toimitusjohtaja Mikko Yrjönen (Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy), varatoimitusjohtaja Jonne Järvinen (Insinööritoimisto Stacon Oy) ja sähköosaston tekninen johtaja Pasi Poikonen (Granlund Oy). Hallituksen henkilökohtaisiksi varajäseniksi valittiin Pekka Aho (AH-Talotekniikka), Jorma Kuusela (Vahanen Yhtiöt Oy), Henri Malassu (Optiplan Oy), Petri Korventausta (Granlund Tampere Oy), Iiro Karawatski (Karawatski Oy) ja Keijo Kuvaja (Wise Group Finland Oy).

Lisätietoa:

Sähkösuunnittelijat NSS ry, Alppikatu 13 B 15, 00530 Helsinki, p. 09 701 4611, webmaster(at)nssoy.fi, www.nssoy.fi 

- Toimitusjohtaja Risto Hiltunen, Sähkösuunnittelijat NSS ry, p.0400 712 365, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  

- Puheenjohtaja Juha Kiviniemi, Yhtyneet Insinöörit Oy, p. 044 373 3198, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.  

Sähkösuunnittelijat NSS ry on Suomen sähköalan suunnittelijoiden ja suunnittelutoimistojen yhdistys. Toiminta-ajatuksena on kehittää hyvää sähkösuunnittelutapaa ja toimia sähköalan suunnittelijoiden ja suunnittelutoimistojen ammatillisena yhdyssiteenä.