Koulutusuutiset | 16.1.2019

 

Hyödynnä jäsenyyteesi - nosta osaamisesi uudelle tasolle!

Koulutusuutisista löydät ajankohtaiset kevään 2019 tapahtumamme sekä myös artikkeleita osaamisen kehittämisestä.

Tarjontamme koostuu muun muassa ajankohtaisista intensiivivalmennuksista, laajemmista koulutusohjelmista, aamukahvitilaisuuksista sekä seminaareista, joita järjestämme yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa.

Lisätietoa koulutuksista sekä jäsenhinnat ja ilmoittautumislinkin saat klikkaamalla tapahtuman nimeä.


 

Tekninen kauppa menestyy tulevaisuudessa panostamalla uuteen osaamiseen ja osaajiin!  Osaamisen kehittämistapahtumiimme osallistui viime vuonna ihmisiä yli 150 eri jäsenyrityksestä. Erityinen ilon aihe on, että myös pk-yritykset ovat aktivoituneet käyttämään koulutuspalvelujamme aikaisempaa kattavammin. Tästä on hyvä jatkaa tuellanne eteenpäin!

Kevään aikana panostamme edelleen ammatillisen puolen oppilaitosyhteistyöhön, jotta saisimme opinto-ohjaajien lisäksi myös opettajat kiinnostumaan teknisen kaupan yrityksistä. Tavoitteenamme on järjestää vuoden aikana tapahtumapäivä yhteistyössä kumppanioppilaitosten (Amiedu, Careeria, Omnia ja Mercuria) kanssa. Jatkamme tiivistä työharjoitteluyhteistyötä myös pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen (Arcada, Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia) kanssa, mistä viimeisimpänä esimerkkinä AMK-opiskelijoille marraskuussa järjestämämme bisnesbussikiertue kolmeen teknisen kaupan yritykseen. Kiitos vielä Husqvarnalle, Wihurille ja SLO:lle hyvistä järjestelyistä!

Tosi asia kuitenkin on, että vaikka liitto kuinka luo yhteistyömalleja ja tapahtumia, kannattaa yritysten itse olla aktiivisia ja valita oman rekrytointinsa kannalta yhteistyökumppaniksi muutama oppilaitos alueeltaan joiden avulla ja kautta pääsevät kiinni tulevaisuuden osaajiin jo opiskeluaikana. Tarvitsemme lisää jalkoja ja puhuvia päitä kertomaan teknisen kaupan ilosanomaa jo peruskouluvaiheessa, jotta nuoret hakeutuisivat teknisen kaupan alan työharjoitteluihin ja tätä kautta mahdollisesti myös alan jatko-opintoihin. Tuemme valintojanne ja ponnistelujanne mielellämme, joten olkaa yhteydessä allekirjoittaneeseen, jos koulutus- tai oppisopimusasiat tai työharjoittelijoiden hankinta ovat työpöydällänne kevään aikana.

Alta löydät taas ajankohtaiset tapahtumamme ja liitteenä olevasta koulutuskalenterista koko kevään tarjoaman. Tervetuloa kevään aamukahvitilaisuuksiin, valmennus- ja koulutustilaisuuksiimme!

 

Kevätlukukauden aluksi,

terveisin Hannu

Hannu Kyyhkynen - Asiamies, Osaamisen kehittäminen

JOHDON AAMUKAHVITILAISUUDET

Verkottumista, uusia ideoita ja vanhan haastamista johdolle ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaaville. Aamukahvitilaisuutemme ovat jäsenillemme maksuttomia.

7.2. Rakentamisen prosessit tehostuvat digitalisaation avulla - vaikutukset tekniselle kaupalle?

Rakennusala digitalisoituu. Tietotyökalut ja reaaliaikainen seuranta parantavat mahdollisuuksia puuttua mahdollisiin virhetilanteisiin jo suunnitteluvaiheessa ja/tai heti niiden synnyttyä, jolloin virheet eivät monistu rakentamisen aikana. Digitaalisten työkalujen avulla työmaalla liikkuva tieto pystytään jäsentelemään ja visualisoimaan kaikkia hyödyttäväksi tiedoksi. Toimitusjohtaja Jussi Aho kertoo, miten Fira Oy on tehostanut rakentamisen prosesseja digitalisaation avulla ja mitä odotuksia tästä syntyy tavaran- ja palveluntoimittajille.


KOULUTUSOHJELMAT

19.3. - 7.5. Asiakasta haastava ratkaisumyynti - Myynnin valmennusohjelma

Teknisen Kaupan Liiton Talent Vectian kanssa toteuttama Asiakasta haastava ratkaisumyynti -valmennusohjelma alkaa taas. Päivitimme suositun valmennuksemme sisältöä ja oppimismenetelmiä.

Tekniselle kaupalle räätälöity koulutusohjelmamme on saavuttanut suuren suosion. Kevään valmennuskokonaisuus alkaa 19.3.2019. Koulutus koostuu neljästä moduulista, joihin kuuluvat valmennuspäivät ja välitehtävät. Valmennukset toteutetaan ryhmissä, joissa on 10–15 osallistujaa teknisen kaupan yrityksistä. Onko sinun yrityksesi myynnissä tarvetta kehittää modernin ratkaisumyynnin osaamista? Varmista paikkasi hyvissä ajoin!

 


22.1. Liiketoiminnan ammattitutkinto tekniselle kaupalle / Amiedu

Amiedun järjestämä koulutus on suunniteltu yhteistyössä Teknisen Kaupan Liiton, Sähköteknisen Kaupan Liiton ja Kaupan liiton kanssa. Se valmistaa Liiketoiminnan ammattitutkintoon. Opinnoissa keskitytään erityisesti asiakkaan tarpeiden ymmärtämiseen, neuvottelu- ja ongelmanratkaisutaitoihin sekä tulokselliseen myyntiin. Lisäksi painotetaan suunnitelmallisen ajankäytön merkitystä arjen työssä.

Koulutus on tarkoitettu kaikille teknisen alan osaajille, jotka haluavat kehittää myynti- ja markkinointi osaamistaan. Koulutus alkaa tammikuussa 2019. Hakuaika päättyy 25.1.2019.

INTENSIIVIVALMENNUKSET

Ajankohtaista ja tärkeää tietoa teknisen kaupan asiantuntijoille

7.3. Maahantuojan ja jakelijan vastuista sopimusjuridiikan näkökulmasta

Järjestämme jäsentemme toivomuksesta intensiivivalmennuksen aiheesta: Mikä on maahantuojan / jakelijan vastuu esimerkiksi tuotevirheiden osalta. Pääset kuulemaan kumppanimme Eversheds Asianajotoimisto Oy:n asiantuntijaa Pekka Jänttiä joka alustaa aiheesta.

 

Tutustu myös muuhun yhdistyksen koulutustarjontaan

Yhdistyksen kaikista kevään 2019 koulutustapahtumista löydät tietoa myös Jäsensivustoltamme sekä osoitteesta www.tekninen.fi !

 

Teknisen Kaupan ilmoittautumis- ja peruutusehdot kaikissa koulutuksissa ja tapahtumissa

Koulutukset ja tapahtumat ovat maksullisia (jollei toisin mainita), ja osallistumismaksut laskutetaan jälkikäteen. Kun yrityksestä osallistuu useampi kuin kaksi henkilöä samaan koulutukseen tai tapahtumaan, myönnämme kaikille yrityksen osallistujille 10 % alennuksen osallistumismaksusta. Ilmoittautuminen voidaan peruuttaa veloituksetta, jos peruutus tehdään viimeistään 3 työpäivää ennen tapahtuman tai koulutuksen alkua. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Ilman ennakkoilmoitusta pois jääneeltä perimme koko osallistumismaksun. Estyneen osallistujan tilalle voidaan ilman lisäkustannuksia vaihtaa toinen henkilö samasta yrityksestä.

Osaamisen kehittämisestä yhdistyksessä vastaa Hannu Kyyhkynen:
Puhelin: (09) 6824 1320
GSM: +358 (0)50 599 4942
Telefax: (09) 6824 1310
Sähköposti: hannu.kyyhkynen(at)tekninen

 
 

Teknisen Kaupan Liitto ry
Puh. (09) 6824 130
Fax (09) 6824 1310

Särkiniementie 3, 4 krs, FI-00210 Helsinki
www.tekninen.fi
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.