Jyväskylässä 5.-7.2. järjestettävät Sähkö Valo Tele AV 2020 -messut nostavat esiin tulevaisuuden liikenteen ja sen ratkaisut. Ensi kertaa toteutettava Future Transportation Forum (FTF) on näyttelykonsepti, jota varten rakennetaan yhtenäinen alue valmiine osastoineen ja ohjelmalavoineen osaksi Sähkömessuja.

Tapahtuma-alueen kehittäjä Hannu Mennala Jyväskylän Messuilta kertoo tulevaisuuden liikenteen olleen sähkömessuilla vahvasti läsnä jo vuosia. Näyttelyosastoilla tullaan varmasti näkemään tälläkin kertaa entistä edistyneempiä latausratkaisuja sekä älykkään sähköverkon sovelluksia, jotka toimivat sähköautoilun ekosysteemin keskiössä.

- Nyt käynnistynyt sähköisen liikenteen ja sähköautojen läpimurto loi tarpeen erityiselle näyttelyalueelle. Sen valmiit osastot tarjoavat mahdollisuuden esittäytyä pienimuotoisesti, mutta näyttävästi. Kyse voi olla yksittäisestä palvelusta tai ratkaisusta tai roolista uutena toimijana sähköisessä liikenteessä.

Hannu Mennala korostaa, että näyttelyalue on kiinteä osa Sähkömessuja, ja sen tavoite on laajentaa yleisöä kaikkien näytteilleasettajien osastoilla. Kävijäkuntaa täydentävät yhtä hyvin isännöitsijät ja taloyhtiöiden päättäjät kuin kuntien teknisen toimen ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijatkin.

- He kaikki tarvitsevat tietoa, ratkaisuja ja palveluja, joita esitellään paitsi näyttelyhalleissa, nyt myös erityisellä Future Transportation Forum -alueella.

Lisätietoja:

Future Transportation Forum: Hannu Mennala, Jyväskylän Messut Oy, p. 050 591 5428, hannu.mennala(at)paviljonki.fi Sähkö Valo Tele AV 2020 -messut: Ilari Tervakangas, Jyväskylän Messut Oy, p. 050 596 6710 ilari.tervakangas(at)paviljonki.fi

www.sahkomessut.fi

Jyväskylän Messut Oy tuottaa elämyksiä ja tuloksellisia kohtaamisia Paviljongissa. Sähköalan erikoismessut Sähkö Valo Tele AV 2020 järjestetään Paviljongissa 5.-7. helmikuuta.