Äänessä | STK

Rakennuslaki muuttuu - askel kohti laajempaa rakentamisen digitalisoitumista

Kirjoittanut Sallamaari Muhonen | 31.8.2022

Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta, jonka myötä edistetään mm. alan digitalisaatiota ja pyritään suitsimaan rakentamisen elinkaarenaikaista hiilijalanjälkeä. Lakiesitys tulee käsittelyyn syyskuun puolivälissä ja sen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2024 alusta.

Lain teemat ovat hyvin kannatettavia, kun taas keinovalikoima herätti soraääniä. Näin Valtioneuvosto tiivistää tiedotteessaan, kun se sai lausuntokierroksella lähes 550 lausuntoa. Yksi lausujista oli Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, STK.

”Nyt käsittelyyn tuleva osa rakennuslain muutoksesta sisältää hyviä askeleita kohti kaavoitus- ja rakentamislakien laaja-alaista modernisointia. Digitalisaatiosta on syytä muistaa, että mielekkäimmät hankkeet syntyvät toimialan asiantuntemuksella eikä julkisen sektorin tietojärjestelmäprojekteina,” STK ry:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen sanoo.

Ei kannata korjata ehjää

”Jos yritykset velvoitettaisiin lain nojalla ylläpitämään tietoja joissain uusissa rinnakkaisissa digitaalisissa järjestelmissä, se aiheuttaisi koko arvoketjulle lisää hallinnollista taakkaa ja kustannuksia,” Muhonen muistuttaa.

Sähköteknisen kaupan alalla ja LVI-tuotteiden arvoketjussa on pitkään toiminnassa olleet digitaaliset tuotetietokannat. STK on kehittänyt tuotetietojen hallintaa koko sähköistysalan toimitusketjussa jo viime vuosituhannelta. Tietokanta sisältää 600.000 sähköteknisen tuotteen tuotetiedot, ja ne löytyvät talotekniikan arvoketjussa laajasti käytetystä Sähkönumerot.fi-palvelusta.

Tuotetiedot ovat palvelussa digitaalisessa, koneluettavassa muodossa. Lisäksi ne ovat jo toimivien rajapintojen kautta tarjolla helposti välitettäviksi muihin tietojärjestelmiin koko rakentamisen toimitusketjussa.

Kehityksen juna meni jo

Suomi porskutti rakentamisen digitalisoitumisen kärkipaikalla 2000-luvun alussa, kuten Rakennuslehdessä kirjoitettiin. Kehitystä kirittivät Nokian kukoistus ja rakennusalan edistyshalukkuus. Pilottihankkeessa RFID-koodeilla pystyttiin seuraamaan tarkasti esimerkiksi betonielementtien kulkua. Pilottihanke kuopattiin, ja samalla edelläkävijän rooli livahti länsinaapureille.

Kaikki tuotteen koodit - niin kansalliset kuin kansainväliset - ovat tärkeitä tuotteen tunnistamisessa toimitusketjun ja rakentamisen eri vaiheissa.

Mitä enemmän rakentamisen tuotetietoa saadaan vakioituun digitaaliseen muotoon, sitä paremmin tietomalli toimii koko rakennusprojektin elinkaaren ajan. Sen hyödyntäminen tehostaa toimintaa kautta linjan, mikä näkyy myös omistajien ja sijoittajien etuna.

Hiilijalanjäljillä

Lakiehdotukseen kuuluu myös ilmastoselvitys, jonka on tarkoitus alentaa kasvihuonepäästöjä ja muita rakentamisen pitkäaikaisvaikutuksia koko elinkaaren ajan.

”Ainakin sähköteknisten tuotteiden osalta tieto voidaan jo nyt kerätä valmistajilta kohtuullisen helposti osana tuotteen teknisiä ominaisuuksia. Tuotteiden valmistuksen hiilijalanjälki sisältyy Tuotetietostandardiin, ja se otetaan meidän järjestelmässämme käyttöön syksyn 2022 aikana,” Muhonen sanoo.

Uudessa rakennuslakiehdotuksessa on askeleita oikeaan suuntaan. Jos digitalisointi hoidetaan hyvin, voidaan sen ansiosta säästää aikaa ja rahaa koko arvoketjussa.

 

 

 

 

Sallamaari Muhonen
Sähköteknisen kaupan liitto ry