Ajankohtaista | STK

Finnsat palkittiin esimerkillisistä tuotetiedoista

Kirjoittanut STK | 08.11.2023

Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tj. Sallamaari Muhonen, Finnsatin tj. Jarkko Kankaanpää ja STK:n hpj., Sonepar Suomen tj. Mika Höijer.

Sähköteknisen kaupan liitto ry (STK) myönsi Esimerkilliset tuotetiedot 2023 -tunnustuksen Finnsat Oy:lle. Yhtiö tuo maahan tuotteita ja palveluja datan ja videon siirtoon erilaisissa tietoliikenneverkoissa. 

- Tuotetiedon merkitys on meille valtavan suuri ja olemme tehneet strategisen valinnan panostaa siihen, kertoo Finnsatin toimitusjohtaja Jarkko Kankaanpää.

- Laadimme muutama vuosi sitten Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Vaasan yliopiston hankkeessa digistrategian. Yksi tavoitteista oli päästä STK:n rankingin kärkeen, minkä saavutimme nyt jopa edellä aikataulusta.

Master datana Sähkönumerot.fi

Yhtiö evaluoi erilaisia PIM-ratkaisuja syksyllä 2021 ja päätyi siihen, että Sähkönumerot.fi-palvelusta tulee tuotetietojen master data. Sieltä tiedot integroidaan niin omaan käyttöön kuin asiakkaiden järjestelmiin.

Päätös on vähentänyt tuotetiedon ylläpidon työmäärää merkittävästi. Aikaisemmin sama tuote piti avata sekä omille verkkosivuille että sähkönumeroihin. Lisäksi tuotetiedot saattoivat poiketa toisistaan, kun yhteen paikkaan oli lisätty jotain ja toiseen ei.

- Tuotetiedot päivitetään nyt vain yhteen paikkaan ja tieto liikkuu rajapintojen kautta automaattisesti kaikkiin kanaviin. Rajapintojen merkitys kasvaa koko ajan ja yhä pienemmät toimijat haluavat integroida tietoja järjestelmiinsä, kertoo Finnsatin ostopäällikkö Mervi Juntunen.

Parasta myyntiä ja asiakaspalvelua

- Kunnossa oleva tuotetieto antaa meille ja edustamiemme päämiesten tuotteille mahdollisuuden päästä jälleenmyyjiemme tuotevalikoimaan. Asiakkaiden ostoprosessi alkaa lähes aina verkosta ja kauppaa tehdään yhä enemmän verkossa. Tällöin laadukkaalla tuotetiedolla on ratkaiseva vaikutus ostopäätöksen tekemiseen.

Juntusen mukaan käytännön työ on suunnitelmallista tuotetiedon laadun parantamista, johon osallistuu useita Finnsatin henkilöitä. Uutta tuotetta ei välttämättä saa edes auki jälleenmyyjien järjestelmiin, jos tuotetieto ei ole riittävällä tasolla kunnossa.

- Meillä kuitenkin halutaan tehdä asiat vielä paremmin ja sisällyttää mukaan kaikki mahdollinen saatavilla oleva tieto. Logistiikan osalta tärkeintä saattavat olla tuotepakkauksen mitat. Asennuksessa tarvitaan kytkentäkuvaa tai asennusohjetta, ja suunnittelijalla on puolestaan omat tiedon tarpeensa. Näemme, että kattava tuotetieto on hyvää asiakaspalvelua.

KIINNOSTUITKO TUOTETIETOJEN INTEGROINNISTA?
LUE LISÄÄ JA LATAA MAKSUTON RAJAPINTAOPPAAMME TÄSTÄ.