Ajankohtaista | STK

Luminord- sekä  STEK-nimikkopalkinnon saajat valittu

Kirjoittanut STK | 13.09.2023

Vuoden 2023 Luminord-valaisinsuunnittelukilpailun tehtävänä oli suunnitella ladattava ja helposti liikuteltava valaisin. Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5 000 euron LUMINORD 23 -palkinnon saajaksi valittiin Ivo Mukkulaisen työ ”Laava”. STEK-nimikkopalkinnon, myös arvoltaan 5 000 euroa, voitti Tiia Taimisen ehdotus ”Klip”. Kunniamaininnan saivat Simon Örnbergin ”Fellow” sekä Liinu Juujärven ja avustaja Aada Saaren ”Nuppu”. Palkinnot jaetaan Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 13.9.2023.


Tiia Tamminen/Klip

Ladattavat ja johdottomat valaisimet siirtyvät joustavasti paikasta toiseen silloin, kun verkkovirtaa ei ole lähellä tai virtajohdot ovat tiellä. Muotoilultaan ja valaistusominaisuuksiltaan laadukas ladattava valaisin piristää, luo turvaa ja lisää viihtyisyyttä niin sisä- kuin ulkotiloissa. Siirrettävän valaisimen monikäyttöisyyttä lisäävät valaistusvoimakkuuden ja värilämpötilan säätömahdollisuudet. Myös valaisimen lataustapa vaikuttaa sen käytettävyyteen.

Ivo Mukkulaisen Laava-valaisin koostuu kahdesta erikokoisesta eläväpintaisesta lasisesta valaisinosasta ja latausasemasta. Valaisinosat voidaan pitää joko latausaseman päällä tai siirtää ilman asemaa haluttuun paikkaan. Latausasema voi ladata useaa valaisinta samanaikaisesti.

STEK-palkinto modulaariselle valaisimelle

Tiia Taimisen Klip-valaisin koostuu kolmesta samankokoisesta irrallisesta valaisimesta, jotka voidaan kiinnittää ladattaviksi magneettiseen runkoon. Valaisinrunko ladataan usb-kaapelilla. Valaisimet voidaan asettaa yksin tai useamman valaisimen ryhmänä mihin kohtaan tahansa runkoa tai käyttää irrotettuna rungosta esimerkiksi pihaterassilla tai yksittäisenä valopisteenä pöydällä.    

Tuomaristo kiittää Klip-valaisimen monikäyttöisyyttä. Sen modulaarisuus antaa jatkokehittelylle paljon mahdollisuuksia esimerkiksi valaisimen koon tai valomoduulien sijoittelun varioimisen suhteen. Integroitu latausasema lisää valaisimen käytettävyyttä. Valaisin on myös teknisesti valmistettavissa.

Valaisinsuunnittelu kiinnostaa – 29 kilpailuehdotusta

Luminord - Nordic Luminaire Design Competition -valaisinsuunnittelukilpailu järjestettiin nyt yhdennentoista kerran. Tänä vuonna tuomaristo sai arvioitavakseen 29 ehdotusta. Kilpailun tavoitteena on löytää uusia, korkeatasoisia valaisinratkaisuja ja näin kehittää alan teollisuudelle uusia valaisininnovaatioita ja -tuotteita.

Palkintolautakuntaan kuuluivat tuomariston puheenjohtajana toiminut viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanov, (Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry), toimitusjohtaja Iiro Karawatski, (Karawatski Oy / Sähkösuunnittelijat NSS ry), teollinen muotoilija Timo Niskanen (Himmee Oy / ORNAMO), muotoilija, sisustusarkkitehti SIO Timo Ripatti (Studio Ripatti / SIO), asiantuntija Olli Vitikka (Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry), toimitusjohtaja Peter Ruokonen (Cariitti Oy / Suomen Valoteknillinen Seura ry) ja International Category Manager Eero Asunmaa (Onninen Oy / Sähköteknisen Kaupan Liitto ry)

 

Voit lukea koko tiedotteen alla olevasta ikonista


Luminord 23 tiedote