Ajankohtaista | STK

Tukkumyynti Q3 laski 12,8 % vuoden takaisesta ennätyksestään

Kirjoittanut STK | 09.10.2023

Sähkötekniikan myynti syyskuun lopussa oli edellisvuoden tasolla. Kolmannen vuosineljänneksen myynti laski 12,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna

Kumulatiivinen tukkumyynnin arvo vuoden alusta syyskuun loppuun oli 984 miljoonaa euroa, mikä on prosentin pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Takautuva 12 kuukauden myynti osoitti syyskuun lopussa kuitenkin 2,6 prosentin kasvua edellisvuodesta.


- Kolmannen vuosineljänneksen vertailukohtana on viime vuoden vastaavan jakson kaikkien aikojen kasvu- ja myyntiennätys. Tilastotietojen perusteella näyttäisi, että vertailujaksolla myyntiä olivat nostaneet erityisesti hankinnat silloin rakenteilla olleisiin aurinkovoimahankkeisiin. Vastaavia ei tälle vuosikolmannekselle osunut, arvioi STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

Asuntotuotannon aloitusten hiipuminen ei ainakaan vielä näy tukkutilastoissa. Myynti kuluvan vuoden alusta laskettuna on hyvinkin tarkasti samaa tasoa kuin viime vuonna. Kolmannen neljänneksen myynti oli nyt jopa suurempi kuin vastaavalla jaksolla vuosina 2020 ja 2021.

- Seuraamme jatkossa, kuinka infrahankkeiden ja teollisuuden kysyntä kykenee paikkamaan rakentamisen suhdannekuoppaa. On paljon maan hallituksen toimista kiinni, kuinka nopeasti talouden taantumasta päästään kasvuun. 

- Avainasemassa ovat helpotukset rakennusalalle. Budjettiriihessä sovittu vauhditus liikenteen puhtaiden käyttövoimien infran rakentamiseen on hyvä päätös. Lisäksi tarvittaisiin edelleen tukiporkkanoita taloyhtiöille energiatehokkuusremontteihin, joilla pysyvät kurissa sekä kotitalouksien laskut että ilmastohaitat, Muhonen sanoo.