Kuvassa Q1 myynti vuosilta 2022-2026. Mittayksikkö on 1000 €.
Lisää graafeja löydät STK:n tilastopalvelusta.
Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo tammi-maaliskuussa 2026 oli 2,8 prosenttia suurempi kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin. Maaliskuun lopussa myynnin arvo oli 262 miljoonaa euroa, kertoo Sähköteknisen kaupan liiton (STK ry) tuore tilasto.
- On ilahduttavaa, että ensimmäisen kvartaalin myynti oli plussalla edellisvuoteen nähden. Käänne parempaan näyttää tapahtuneen viime vuoden loppupuolella, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen kertoo.
Vertailtaessa ensimmäisiä kvartaaleita pidemmällekin menneeseen, huomaa talonrakentamisen alhon jatkuneen kolmisen vuotta. Muhonen toteaa, että ilman sitä sähköteknisten tuotteiden kysyntä olisi voinut voisi jatkaa 2020-luvun alun ennätystasollaan. Nyt nimittäin kaapeleiden myynti eli energiainfran rakentaminen vetää, mutta perinteisistä tilaston kärkialoista esimerkiksi valaistuksen myynti ei.
- Toimialamme odottaa jo kehysriihestä ratkaisuja, jotka tuuppaavat toimitila- ja asuinrakentamisen sekä niiden energiatehokkaiksi korjaamisen jälleen vauhtiin, Muhonen sanoo.
STK tukkutilasto 2023-2026. Myynnin muutos (%) verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon.
STK tukkutilasto 2022-2026. Myynnin arvo kvartaaleittain. Mittayksikkö 1000 €.
https://tilastot.stkliitto.fi/