Ajankohtaista | STK

Vaikuttaja ja kehittäjä ajan hermolla

Kirjoittanut STK | 05.01.2022

Sähköteknisen kaupan liitto ottaa vahvasti kantaa ajankohtaisiin asioihin ja kehittää palvelujaan digitalisaation eturintamassa. (Sähkömaailma 17.12.2021)

STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen näkee liiton tehtävänä edistää paitsi jäsentensä, myös koko alan liiketoimintaedellytyksiä. Keinoja ovat aktiivinen osallistuminen sähköistystä sivuavaan julkiseen keskusteluun sekä vaikuttaminen yhteiskunnallisiin päätöksiin ja yleiseen mielipiteeseen.

Liiton pitkään historiaan mahtuu paljon toimintaympäristön muutoksia, joissa se on toiminut suunnan näyttäjänä. Maan sähköistäminen ja alan kansainvälistyminen ovat niistä esimerkkejä. Arvokas työ ja henkilöt niiden takana ansaitsevat kiitoksen.

”Kuten aikanaan, myös nyt on tartuttava ajankohtaisiin asioihin ja suunnattava katse tulevaisuuteen. Elämme keskellä suurta murrosvaihetta, jossa alallamme on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa”, Muhonen sanoo.

Sähköllä kohti vähähiilisyyttä

Kiertotalous sekä rakennusten tietomallinnus ja pian vaadittava vähähiilisyys perustuvat standardoituun tuotetietoon. Siksi STK:n kaukonäköisesti perustama ja kehittämä Sähkönumerot.fi-yleisnimistö ja -digipalvelu on jatkossa yhä tärkeämpi.

Ratkaisut uusiutuvan puhtaan energian tuottamiseen, rakennetun ympäristön ja liikenteen sähköistämiseen sekä energiatehokkuuden lisäämiseen ovat jo olemassa. Niiden kattavampi käyttöönotto vaatii, että päättäjillä on laajaa ymmärrystä ja oikeaa tietoa.

”Nostamme esiin oleelliset asiat oikeilla foorumeilla silloin, kun päätöksiä valmistellaan. Tätä teemme yhdessä alan järjestöjen ja kanssa verkostoituen, vaihtaen tietoja, antaen lausuntoja ja tapaamalla vaikuttajia.”

Ajankohtaista yhteistä vaikuttamista on myös Näkymätön voima -kampanja, jolla houkutellaan tulevia motivoituneita osaajia. Se näyttää uudella tavalla, millaisia eri uramahdollisuuksia tarjoamme. Monelle nuorelle on tärkeää alan missio torjua ilmastonmuutosta.

”Lisäksi herättelemme kuntapäättäjiä huomaamaan tuulivoimapuistojen ja sähköisten kuljetusten hyödyt sekä kannustamme teollisuutta investointeihin. Nämäkin ovat tapoja palvella jäseniämme ja koko alaa”, Sallamaari Muhonen sanoo.