Lauantaina 23.1. on pohjoismainen Sähkön päivä, jonka järjestävät sähköistys- ja energia-alan järjestöt ja yritykset.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on päästävä eroon fossiilisista polttoaineista ja tuotettava energiaa uusiutuvista lähteistä puhtailla teknologioilla. Sen lisäksi energiaa tulee käyttää älykkäästi.

Olemme ylittämässä kynnystä, jossa päästöttömästi tuotettu sähkö on jo edullisempaa kuin perinteisin menetelmin tuotettu. Tämä yhdessä älykkäiden sähköistysratkaisujen kanssa vie kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa, mistä luonto kiittää.

- Jokapäiväisessä elämässä sähkö tarjoaa meille toimivuutta, turvallisuutta ja mukavuutta, jota ei voisi muilla keinoin saavuttaa. Sähkön avulla muun muassa pidämme toisiimme yhteyttä ja liikumme paikasta toiseen, sanoo Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n toimitusjohtaja Kai Puustinen.

Hän muistuttaa energiatehokkuuden tavoittelussa yksittäisten tekojen tärkeydestä.
- Sähkö tuo ja luo hyvinvointia. Itse kukin voi vaikuttaa esimerkiksi huolehtimalla sähköistyksen kunnosta, asennuttamalla kotiin toimintoja ohjaavaa älykästä automaatiota tai vaikkapa vaihtamalla sähköautoon.

Oikeudet omaavan sähköasennusalan ammattilaisen yhteystiedot saa helpoiten Löydä sähkömies.fi –hakupalvelusta.