Sähköteknisen Kaupan Liitto ry kysyi jäsenyrityksiltään, onko niillä tiedossaan tuotteita tai komponentteja, joiden osalta näköpiirissä on toimitusvaikeuksia koronaviruksen takia. Liiton 90 jäsenyrityksestä näkemyksensä antoi 22, ja niistä 14 vastasi myöntävästi.

Vaikutukset tuotteiden tai komponenttien toimituksiin näkyvät viiveellä toimitusketjun välivarastojen ja kuljetusaikojen vuoksi. Lisäksi konttipula uhkaa kuljetuksia, koska kontit ovat ruuhkautuneet vääriin paikkoihin.

Useissa vastauksista toimitusvaikeuksia ennakoitiin valaisimissa ja niiden komponenteissa sekä liitäntälaitteissa. Suuri osa niiden valmistuksesta tapahtuu Kiinassa, eikä tuotanto siellä ole palautunut normaaliksi kiinalaisten uudenvuodenlomien jälkeen.

Mainintoja tuotealueista, joita toimitusvaikeudet saattavat koskea, saivat myös useat muut tuotealueet kuten piirikortit, tehoelektroniikkakomponentit, näytöt, kotelot ja ruuvit.

- Kyselyn vastaukset eivät yllätä, sillä sähköteknisten tuotteiden alihankinta- ja yhteistyöketjut yltävät tyypillisesti Kiinaan ja Aasiaan. Tässä suhteessa emme eroa muista teknologiateollisuuden toimitaloista, sanoo Sähköteknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Tarja Hailikari.

- Kiinassa tartuntatapausten määrä on parhaillaan laskussa ja epidemia vaikuttaa laantuvan. Vaikka palautuminen normaaliin toimintaan olisi siellä nopeaa, ennakoivat monet vastaajat komponenttien heikon saatavuuden jatkuvan ja vaikuttavan myös omiin tuotantomääriin.